Me rakastamme kuvitusta.

Kuvittajat ry edistää suomalaisen kuvituksen asemaa ja tukee kuvittajia ammatissaan. Toimimme kuvitusalan asiantuntijana, esiinnostajana ja edunvalvojana. Järjestömme tiiviiseen ammattiyhteisöön kuuluu yli 800 jäsentä.

Julia Savtchenko

28.11.2025 – 21.12.2025

Kun Julia Savtchenko oli lapsi, hänen ukrainalainen isänsä luki hänelle Kiovasta tuotua satukirjaa, jossa hevoset loistivat vaaleanpunaisina ja vihreinä. Nyt lapsuudesta säilyneet aarteet; Ukrainian folk tales -kirja ja petrykivka-tekniikalla maalatut astiat ovat toimineet uuden Elämän henki -näyttelyn innoittajina.

kuvittaja

Tarina vailla loppuratkaisua

Kuvittaja-lehden 2/2025 pääartikkelissa Kati Närhi kertoo työskentelystä kuvakirjojensa takana ja ideoinnin ihanuudesta. Uuden löytäminen ilahduttaa Närhiä. Siksi jokainen hänen kirjoistaan on hieman erilainen.

Tutkimustietoa kuvitusalasta

Kuvitusbisneksessä on toista vuotta meneillään heikompi suhdannekausi ja odotukset kuluvallekin vuodelle ovat matalat, kertoo Kuvitusala nyt 2025 -raportti. Kasvua haetaan nyt etenkin kansainvälisestä liiketoiminnasta – kuvittajista jo 65 % kertoi työskentelevänsä kansainvälisille asiakkaille.

Kilpailukutsu: Mikkelin 14. kuvitustriennale

Mikkelin taidemuseo, Grafia ry ja Kuvittajat ry järjestävät Mikkelin 14. kuvitustriennalen. Kilpailutöiden pohjalta rakentuvassa näyttelyssä tuodaan esiin 1.1.2023 jälkeen Suomessa julkaistua kuvitusta mahdollisimman laaja-alaisesti. Osallistu kilpailuun – 12.1.–1.2.2026!