Apurahat
 


Käyttäjätunnus

Salasana

Ole hyvä ja rekisteröidy.
Kuvittaja-apurahat


Työskentelyapurahat

Työskentelyapuraha myönnetään yksittäiselle kuvittajalle kuvitushankkeisiin, työskentelyedellytysten parantamiseen sekä jatkokoulutukseen. Apurahan suuruus on 1000–2000 euroa, mutta poikkeuksellisesti se voidaan myöntää suurempanakin. Jaossa kiinnitetään huomiota erityisesti uusiin, yksilöllisiin ja ammattikuvaa laajentaviin hankkeisiin. Valinnat suorittaa edellisen vuoden apurahansaajista koottu kolmijäseninen jury. Hakuaika päättyy vuonna 2008 maaliskuun 31. päivä, jolloin hakemusten on oltava perillä yhdistyksen toimistolla. Hakemuslomakkeita saa toimistolta tai oheisesta linkistä.

Hakemukset toimitetaan Kuvittajat ry:n toimistoon:

Kuvittajat ry/Apuraha
Liisankatu 7 L 1
00170 Helsinki

Tiedustelut voi tehdä sähköpostitse mira.vierto@kuvittajat.fi tai
puhelimitse 050-5678 434
Tiedot apurahapäätöksistä julkistetaan kevätkokouksessa ja Kuvittajat -lehdessä.

Työskentelyapurahakaavake (PDF)

Toiminta-apurahat

Toiminta-apurahat jaetaan kahdessa erässä, jakosumma kussakin on 20.000 euroa, vuotuinen kokonaissumma on siten 40 000 euroa. Toiminta-apurahat on tarkoitettu etupäässä järjestön jäsenille. Apurahat ovat määräsuuruisia, 200 euroa tai 200-400 euroa. Ne jaetaan hakemusten perusteella, suoritetuista hankinnoista tai kuluista tulee osoittaa tuon määrän edestä kuittikopioita. Kuittien on oltava kuluvalta kalenterivuodelta. Etukäteen apurahaa ei ole mahdollista saada. Hakuajat päättyvät vuonna 2008 maaliskuun 31. ja lokakuun 31. päivinä, jolloin hakemusten on oltava perillä yhdistyksen toimistolla. Myöhemmin saapuneita hakemuksia ei oteta huomioon. Hakemukset käsittelee hallituksen nimeämä työryhmä.

Toiminta-apurahoja on kolmenlaisia:

1. Hankinta-apurahat , jotka on tarkoitettu ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyviin kalusto-, työväline-, materiaali- tai ammattikirjallisuushankintoihin
2. Näyttelyapurahat, joilla rahoitetaan kuvitusnäyttelyjen kuluja; suurempiin näyttelyhankkeisiin apuraha voidaan myöntää kaksinkertaisena;
3. Koulutusapurahat, joilla tuetaan osallistumista muuhun kuin Kuvittajat ry:n järjestämään kurssimuotoiseen jatkokoulutukseen.

(Kuvittajat ry myöntää itse järjestämässään koulutustoiminnassa kurssikohtaisesti hallituksen erikseen määrittelemää koulutustukea järjestön jäsenille; näitä avustuksia ei erikseen haeta. Osuuden suuruudesta ilmoitetaan kurssien yhteydessä. Nämä avustukset eivät rajoita em. apurahojen saamista.)

Toiminta-apurahojen on tarkoitus vastata nopeasti erilaisiin tarpeisiin ja jakautua mahdollisimman laajasti koko jäsenkunnalle. Siksi näitä apurahoja myönnetään enintään kahdesti vuoden aikana samalle henkilölle.

Toiminta-apurahakaavake (PDF)

TAITEEN KESKUSTOIMIKUNTA

Kuvittajat ry:llä on ollut keskeinen rooli kuvittajien ja sarjakuvantekijöiden kirjastoapurahan luomisessa 2003. Kirjastoapurahaa, jota jaetaan tekijänoikeuskorvauksena kirjastojen lainaustoiminnan ilmaiskäytöstä, ollaan jaettu 80-luvun alusta lähtien kirjailijoille ja säveltaiteen edustajille, mutta ei kuvittajille. Kuvittajien ja Sarjakuvantekijöiden yhteistyöllä tämä apuraha laajennettiin koskemaan myös kuvantekijöitä. Aluksi opetusministeriön omista käyttövaroista otetut varat saatiin 2003 syksyllä valtion budjettiin. Apuraha kasvoi vuoden 2004 jaossa 50.000 euroon. Taiteen keskustoimikunnan alaisuudessa toimivan kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahajaoston toimintaa pyritään jatkossa laajentamaan. Sen tehtäviin tulisi kuulua yleisemminkin sovelletun kuvataiteen ammatillisten edellytysten kartoittaminen ja tukimuodot. Kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapurahan hakuaika päättyy vuosittain tammikuun lopussa ja hakukaavakkeita saa Taiteen keskustoimikunnasta Maneesinkatu 7, 00170 Helsinki, www.taiteenkeskustoimikunta.fi

Kuvittajien ja sarjakuvataiteilijoiden kirjastoapuraha

Käyttötarkoitus: Apuraha kuvittajille, joiden teoksia on julkaistu kirjoissa, kirjoina tai eri medioissa sekä sarjakuvataiteilijoille, joiden teoksia on julkaistu sarjakuvakirjoina, albumeina tai eri medioissa. Apurahat myönnetään työskentelyyn.
Hakuaika: 31.1. mennessä.
Viimeisen hakupäivän postileima hyväksytään - myös ulkomailta lähetetyissä hakemuksissa.
Lisätiedot: jaoston sihteeri Seppo Kauhanen, puh. (09) 1607 7378, etunimi.sukunimi@minedu.fi

Matka-avustukset

Käyttötarkoitus: Taiteilijoiden ja taiteen asiantuntijoiden kansainvälisistä matkoista aiheutuviin menoihin. Taiteellisesti tai taiteenlajin kannalta muutoin merkittäviin hankkeisiin, joissa taiteilijat tai taiteenalan muut asiantuntijat edustavat aktiivisesti Suomea esiintymällä, pitämällä näyttelyn, esittämällä, esitelmöimällä jne., kattamaan välittömiä matkustuskuluja edullisimman käytettävissä olevan taksan mukaisina (ei majoitusta eikä päivärahoja). Ei opinto-, tutustumis- tms. matkoihin.
Kenelle myönnetään: Taiteilijoille ja taiteen asiantuntijoille. Ei yhdistyksille.
Hakuaika: Hakemus on lähetettävä ennen matkaa, jolloin apuraha voidaan myöntää myös matkan jälkeen. Neljä hakua: maaliskuun, toukokuun, syyskuun ja marraskuun loppuun mennessä.
Lisätiedot: suunnittelija Tiina Halttunen puh. (09) 1607 6959, etunimi.sukunimi@minedu.fi

Residenssiavustukset

Käyttötarkoitus: Residenssiavustusta voivat hakea matka- ja elantokustannuksiin taiteilijat, jotka on hyväksytty vahvistettuihin, pitkäkestoisiin (pääsääntöisesti vähintään kaksi kuukautta) kansainvälisiin taiteilijavierasohjelmiin. Tukea ei kuitenkaan myönnetä Suomen valtion muulla tavoin tukemiin taiteilijaresidensseihin kuten Pariisin Cité, Ateena, Marbella, Grassina, Villa Lante, Visuaalisten taiteiden säätiö Yhdysvalloissa, Oaxaca Meksikossa tai Villa Karo Beninissä.
Avustuksia voivat hakea myös kunnat, yhdistykset ja muut residenssejä ylläpitävät yhteisöt taiteilijaresidenssien käynnistys- ja toimintakuluihin.

Hakuaika: 31.1. mennessä.
Viimeisen hakupäivän postileima hyväksytään - myös ulkomailta lähetetyissä hakemuksissa.
Lisätiedot: pääsihteeri Jarmo Malkavaara, puh. (09) 1607 7338, etunimi.sukunimi@minedu.fi

SUOMEN KULTTUURIRAHASTO

Suomen kulttuurirahasto myöntää apurahoja kaikille kulttuurielämän aloille pääasiassa yksityishenkilöille ja työryhmille. Keskusrahaston apurahojen hakuaika on lokakuu. Kullakin maakuntarahastolla on oma hakuaikansa.
Taiteen apurahat on suunnattu jatko-opintoihin, työskentelyyn ja erilaisiin hankkeisiin kotimaassa ja ulkomailla. Lisätietoja maakuntarahastojen hakuajoista www.skr.fi/apurahat

SVENSKA KULTURFONDEN

Svenska kulturfondens ordinarie ansökningstid är i november, då är det aktuellt att ansöka om understöd och stipendier för enskilda, arbetsgrupper och samfund. Ansökningarna för arbetsstipendier lämnas också in i november.
Kulturfonden har infört flera olika stipendier och understöd som kan ansökas under hela året. Alla stipendier och understöd skall ansökas om på förhand. Mera information: www.kulturfonden.fi

KANSAN SIVISTYSRAHASTO

Vuoden 2007 apurahat ovat haettavissa tammikuussa, hakuajan päättyessä 31.1. kello 16.00. KSR:n Tammen rahaston hakuaika päättyy 3. maaliskuuta. Apurahojen jako julkistetaan viimeistään 28.4.2006. Lisätietoja: www.sivistysrahasto.com


 


Satua ja Totta