|
Kuvittajat ry perustettiin toukokuussa 2002. Järjestön tehtäväksi määritettiin kuvittajien ammatillisten etujen puolustaminen ja kuvitustaiteen arvostuksen kohottaminen Suomessa. Kuvittajiin liittyivät ensimmäisen toimintavuoden aikana lähes kaikki eturivin kuvittajat; jäsenmäärä kohosi ensimmäisenä syksynä yli sadan. Ensimmäinen saavutus oli kirjastokorvausapurahan perustaminen kuvittajille ja sarjakuvataiteilijoille vuonna 2003; aikaisemmin tukea oli myönnetty vain kirjailijoille.
Kuvittajat ry hyväksyttiin Kopioston jäseneksi kesällä 2003; yli sata kuvittajaa valtuutti Kuvittajat ry:n hallinnoimaan heille kuuluvia valokopiointikorvauksia. Kopiostossa käydyissä tekijäjärjestöjen neuvotteluissa 2004 Kuvittajat ry kasvoi merkittäväksi tekijänoikeuskorvauksien hallinnoijaksi; järjestö on toiminut sen jälkeen yhtenä tärkeimmistä kuvittajien apurahojen ja palkintojen jakajana, koulutuksen järjestäjänä.
Kuvittaja-lehti perustettiin 2004 ja se on ilmestynyt sen jälkeen neljä kertaa vuodessa. Kieku ja Kaiku -palkinnot jaettiin ensimmäistä kertaa syksyllä 2005, Kukko-palkinto kesällä 2007; kunkin palkinnon suuruus on ollut 5000 euroa. Kuvittajat ry on jakanut vuodesta 2005 alkaen erimuotoisia apurahoja, joiden yhteinen vuotuinen jakosumma on kasvanut
60 000:sta 80 000:een euroon. Vuoden 2004 alusta järjestö on pitänyt yllä Tallia kuvittajien työpajana; Tallilla on järjestetty myös koulutustoimintaa ja piirustusiltoja. Kuvittajien ensimmäinen merkittävä yhteisnäyttelyhanke oli Göteborgissa järjestetty “Hämä-hämä-häkki” kesällä 2003; vuonna 2005 hanke sai jatkoa kun Helsingin kaupungin taidemuseossa Meilahdessa järjestettiin “Satua ja totta”-suurnäytely; näyttely esitteli sodanjälkeisen lastenkirjakuvituksen parhaimmistoa Suomessa ja Ruotsissa. “Satua ja totta”-näyttelyn kotimaisista töistä muodostettiin Kuvittajat ry:n hallinnoima määräaikainen vientinäyttelykokoelma, jota esiteltiin Pariisissa 2007; hankkeen lähin seuraava kohde on Pietari.
Vuonna 2007 Kuvittajat ry järjesti 5-vuotisjuhlanäyttelyn Sanomatalon Mediatorilla. Edunvalvontatehtäviä järjestö on hoitanut yhdessä muiden alan järjestöjen kanssa; vuonna 2005 Kuvittajat ry julkisti yleiset sopimusehdot ja pohjan toimeksiantosopimukselle. Kuvittajien ensimmäinen oma toimisto perustettiin 2005 lopussa, samalla järjestö pestasi vakinaisen toiminnanjohtajan; sitä ennen toimistona oli puheenjohtajan työhuone.
|